Sari asuu miehensä kanssa kolmessa eri kodissa – asunto Turkissa maksaa vain 65 euroa kuukaudessa

Sari Krögerillä on miehensä kanssa kolme kotia ja kolme sijoitusasuntoa. Turkissa asumista hän suosittelee muillekin: asumiskustannukset ovat suorastaan naurettavan halvat. -Ilta-Sanomat 14.1.2021

Sari Krögerillä onkin suomalaisille kannustava viesti. – Kuka tahansa, kenellä on vaikkapa 50 000 euroa, voi saada Turkista upean kakkosasunnon. Eläminen Turkissa on halpaa. Meidänkin asunnon yhtiövastike on naurettavan halpa, vain 65 euroa kuukaudessa.

Oman, hyvällä paikalla sijaitsevan kerrostalohuoneiston Krögerit hankkivat Turkista kahdeksan vuotta sitten selvästi alle 1 000 eurolla per neliö.

Seuraavaksi talveksi pariskunta siirtyy Turkkiin, oman kodin lämpöön. – Parvekkeella voi joulukuussakin viettää aikaa bikineissä ulkosalla.

Maisema parvekkeelta turkoosille Välimerelle ja Alanyan linnoituskukkulalle.
Kuva: Kleopatra Homes (kuva ei liity Ilta-Sanomien artikkeliin).

Koti Espanjan sijaan Turkista

Sari Kröger kertoo päätyneensä miehensä kanssa turkkilaiseen asuntoon, kun asunnonetsintään tarkoitettu matka Espanjassa ei tuottanut tulosta.

Espanjan kodit olivat kalliita, kun samalla rahalla sai Turkista paljon enemmän. Asunnoissa oli kauniita yksityiskohtia, kuten marmoria ja onnistuneita arkkitehtuurisia ratkaisuja.

– Espanjassa rakentamisen laatu oli myös surkeaa verrattuna Turkkiin. Toki Turkissakin on omat ongelmansa rakentamisen viimeistelyn suhteen, Kröger huomauttaa.

Kakkoskoti Turkin Alanyan kuntaan kuuluvassa Avsallarissa Krögereillä on ollut nyt kahdeksan vuotta. Asumiseen kuuluu pelkkien neliöiden lisäksi muutakin hyvää.

Asumiskompleksiin kuuluu muun muassa kuntosali, uima-altaat, ravintola, elokuvateatteri, tenniskenttä, hamami eli turkkilainen höyrysauna sekä keilarata.

Lue koko Ilta-Sanomien artikkeli tästä klikkaamalla

Kuva: Kleopatra Homes (kuva ei liity Ilta-Sanomien artikkeliin).

Vertaa kiinteistöjä

Vertaa